sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Päivä VII

Ohjaajat heräsivät kuudelta. Traktorin lavalle oli laitettu jo edellisenä iltana kaikki tavarat, onneksi yöllä ei satanut. Aamu oli yhtä hässäkkää,koska kaikilla kesti makuupussien laitto. Kaikki muut paitsi Suvi myöhästyivät aamupalalta, menimme sinne viralliset päällä ja kiitimme kaikkia. Aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään kohti laivaa jolla pääsisimme autoille. Niina sanoi että me myöhästymme laivasta ellemme kävele nopeasti, siispä kun Ronja, Oona, Eveliina ja Merituulia huomasivat että olisimme ajoissa he rupesivat kiljumaan :Apua me myöhästymme! Kun laiva saapui autoille Hanna-Leena heitti Oonan, Eveliinan ja Nipsun pysäkille, jonne tuli kaksi bussilastillista partiolaisia. Linja-automatka sujui leppoisasti, kun Oona ja Eveliina nukkuivat. Tukholmassa satoi, mutta se ei meitä haitannut Gröna Lundiin oli silti päästävä. Sade loppui yhtäkkiä ja loppuajan paistoi aurinko. Odotimme linja-autoa joka ei saapunut, siispä päätimme mennä raitiovaunulla josta jatkoimme metrolla hotellille. Yövyimme Scandic Ariadne hotellissa. 
Merituulia karusellissa
Tatu karusellissa
Oona ja Merituulia karusellissa
Pose, pose XDXD
Hanna-Leena ja Tatu with SuperDaim
Kummitusjunan lohikäärme

Gröna Lundin pääportti

Päivä VI

Lähdimme aamupalalle ja ruuaksi oli sämpylää, puuroa, leipää ja omenahilloa. <3 Aamupalan jälkeen menimme käsityöpajalle, jossa teimme ystäväkoruja ja Oona, Suvi, Eeva ja Tatu tekivät soljet huiveihinsa. Käsityöpajan jälkeen lähdimme keräämään tavaroita kasaan ja purkamaan telttoja. Menimme lounaalle ja sen jälkeen menimme purjehtimaan, ohjaajina olivat Peter ja joku nainen. Jakauduimme kahtia niin että Eeva, Tatu, Annika, Suvi ja Nipsu menivät Peterin kanssa, Oona, Ronja, Eveliina, Merituulia ja Niina sen naisen kanssa ja Hanna-Leena jäi rantaan. Kesken matkan Owen liittyi Peterin ja muiden seuraan. Oona, Ronja, Merituulia, Eveliina ja Niina lähtivät esimmäisinä rantaan, jossa he söivät kaikki fanipalat. Kun koko ryhmä oli taas koossa söimme karkit, toinen oli pelkkää sulanutta karkkia (Melted Mix), Owen ja Peterkin repivät karkkeja mikä oli vaikeaa. Lähdimme päivälliselle, jossa oli hampurilaisia, jonka jälkeen osa lähti kioskijonoon, joka oli aivan liian pitkä. Suvi luovutti viime metreillä ja Oona kirjoitti blogia, muut jaksoivat jonottaa tunnollisesti. Owen oli kutsunut meidät seinäkiipeilemään, pelasimme kaksi kierrosta Twisteriä ja sitten aloimme kiivetä. Oona, Ronja, Eeva, Merituulia, Eveliina, Nipsu ja Hanna-Leena kävivät suihkussa. Oonalle oli tullut punkki mahaan, Eeva soitti Niinan nyppäämään sen pois. Päivä päättyi laavuun, jossa oli kaksi ampiaisen pesää. Yö sujui rauhallisesti ampiaisten surinaa kuunnellen.
Annika ja Suvi
Peterin laivaryhmä
Peter
Annika ja Peter
Owen
Tatu kiipeää
Suvin Twister -asento

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Päivä V

Heräsimme aamupalalle, päivästä näytti tulevan lämmin ja aurinkoinen. Aamupalan jälkeen meillä oli vapaata, nuoremmat tarpojat + Annika ja Niina lähtivät uimaan ja Oona, Eveliina ja Ronja jäivät kirjoittamaan blogia. Hansu ja Nipsu makasivat teltassa. Vapaa-ajan jälkeen lähdimme lounaalle, ruokana oli kylmää possuleikkelettä, uusia perunoita, maissia, tomaattia ja kastiketta. Lounaan jälkeen menimme Trapper Trail radalle, joka oli jäljennös Pohjois-Amerikkalaisten turkismetsästäjien metsästysreitti. Reitillä oli ansoja erilaisia eläimiä varten, ne olivat kylläkin laittomia Suomessa ja Ruotsissa. Reitillä oli myös erilaisia ylityskohtia ja lyhyt köysirata Matkalla oli myös ansa joka oli tuettu ylös pienellä kepillä, oppaamme Owen ja Frans sanoivat että kun kepin ottaa pois kallio tippuu päälle. Rohkeana Suvi meni ja ryömi kiven alle, sitten Frans potkaisi kepin pois ja me kaikki säikähdimme. Kivi kuitenkin pysyi paikallaan. Trapper Trailin jälkeen menimme päivälliselle, ruuaksi oli keittoa ja patonkia, jälkiruuaksi oli lettuja ja hilloa. Päivällisen jälkeen menimme luontopolulle joka alkoi leiristämme, oppaamme oli biologi, jota kutsuimme Nuuska-Erkiksi myös Owen ja hänen kaverinsa Peter olivat mukana. Eeva roikkui koko ajan Owenissa ja Peterissä, Oona, Eveliina, Ronja ja Merituulia taas vitsailivat Nuuska-Erkistä kaikenlaista... XDXD Kun tulimme tänne olimme ainoita täällä, nyt leirimme viereen on saapunut paljon muita ryhmäläisiä. On ärsyttävää lähteä leiristä kun he kaikki istuvat tiellä eivätkä edes väistä möllöttävät vain! D: Luontopolun jälkeen kävelimme iltapalalle, Merituulia olisi halunnut mennä uimaan sen jälkeen mutta kenelläkään ei riittänyt innostusta lähteä mukaan.Yöllä oli rauhallista.
Tatu kiipeää tikkaita pitkin Trapper Traililla
Annika poseraa laiturilla, Merituulia nousee ylös vedestä
Owen, Frans ja Eeva sillan kohdalla
Niinan työpuhelu...
Owenin ovela ilme Jussi-Markuksen kuoltua
Frans ja Owen orava-ansan kohdella
Hanna-Leena ja Jussi-Markus ylittämässä riippusiltaa 
Suvi ansakiven alla
Hanna-Leena hakee Gröna Lundin tietoja
Ryhmäkuva kalliolla
Julma kettuansa
Majava-ansa
Owen asettaa Jussi-Markusta ahma-ansaan
Kuollut Jussi-Markus :'(
Oona köysiradalla
Niina köysiradalla
Eevan , Owenin ja Peterin ruoho-orkesteri

torstai 14. kesäkuuta 2012

Päivä IV

Levottoman yön jälkeen heräsimme väsyneinä ja ärsyyntyneinä ja yöllä oli ollut kylmä. Aamulla ei tarjennut edes pitää shortseja. Aamupalan jälkeen lähdimme tekemään lauttaa. Rannalla oli aurinkoista ja ohjaajien naamat paloivat. Rakensimme lauttaa kaksi ja puoli tuntia, sen jälkeen lähdimme lounaalle. Lounaan jälkeen kokeilimme lauttaa, joka ei onneksemme uponnut, kuten monelle muulle ryhmälle oli käynyt. Meitä suorastaan kehuttiin että olemme loistava partioryhmä, paikan ohjaajat jopa toivoivat että lauttamme uppoaa! Menimme omaan leiriin, jossa Niina laittoi meidät siivoamaan telttaa ja kiristämään sen naruja. Sen jälkeen menimme Hinderbanan nimiselle esteradalle, jonka Tatu meni läpi ajalla 3:33. Kärkikolmikoksi nousivat Tatu, Eeva ja Oona. Maasto oli hankala välillä piti ylittää, alittaa ja mennä välistä, paikka oli märkä ja kurainen. Hinderbananin jälkeen menimme päivälliselle, ruuaksi oli PIZZAA ja jälkiruuaksi oli jäätelöä jonka joukossa oli banaania, suklaakastiketta ja marenkia. Päivällisen jälkeen aloimme kirjoittaa blogia, sitten vanhemmat tarpojat lähtivät suunnistamaan ja nuoremmat jatkoivat blogin kirjoittamista. Kun vanhemmat saapuivat takaisin nuoremmat olivat jo lähteneet. Nuorempi ryhmä ei edes jaksanut käydä kaikissa paikoissa vaan arvasit mikä kuuluu mihinkin. Iltapalan jälkeen palasimme leiriin ja menimme telttoihin valmistautumaan yöpuulle. Hiljaisuus alkoi kello 23:00 ja teltasta sai poistua vain jos oli vessahätä tai nälkä. Yöllä oli rauhallista ja porukka nukkui, yöllä oli lämmintä.
Lautan tekoa
''Hylje'' (Hanna-Leena) rantakalliolla
Lautan rakentamista
SE KELLUU!!! :D
Laitetaas lautta vesille
Eeva ylittää estettä
Merituulia tasapainoilee puulla

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Päivä III


Heräsimme klo:7.15 ja menimme syömään ja sitten melomaan. Suurimmalla osalla oli yön jälkeen kylmä, koska täällä tuulee tosi paljon.Todennäköisesti kettu oli käynyt yöllä rapistelemassa leirissämme.Melomassa oli hauskaa ja meri oli tyyni ja otimme kanooteilla pienen kisan, jonka jälkeen menimme uimaan. Matkalla rannalle oikaisimme lammasaitauksen kautta, kun olimme päässeet läpi muutamalla oli nokkosenpistoksia. Rannalla oli pari joutsenta uimassa jolla oli poikaset mukana:) Osa meistä kävi uimassa, vesi oli kylmää mutta virkistävää. Onneksi ei ollut paarmoja. Lounaan jälkeen aloimme kirjottamaan blogia. Sen jälkeen menimme kehittämään yhteistyökykyä.(temppuradalle) Tehtävät olivat hauskoja mutta hankalia. Vanhasta teltankuivaushallista oli tehty seinäkiipeilyhalli. Leirin työntekijät opettivat meitä seinäkiipeilyn saloihin. Tatu ja Suvi kiipesivät ylös asti kaikki seinät. Owen joka on kotoisin Walesista kohosi leiriläisten suosikkiohjaajaksi ja opetimme hänelle myös muutaman sanan suomea. Niina juoksi ennalta laittamaan saunan päälle. Hami vaan että ruotsalaisessa saunassa harmi vaan ei saanut heittää löylyä, eikä siellä ollut lämmintä vettä. Jos halusi peseytyä oli pakko käydä meressä. Eeva huomasi saunassa saaneensa pienen punkin jalkaansa. Onneksi mukanamme oli punkkipihdit. Olimme hämmästyneitä kun suihkutilat olivat siistit ja lämpimät. Nukkumaanmeno oli levotonta:)
Odotamme että pääsemme melomaan.
Eveliina ja Oona kantavat kanoottia
Siskokset Niina ja Hanna-Leena
Tatu, Eeva ja Annika
Go Tatu Go Tatu
Suvi kiipeilee
Owen ja Oona
Vesikourutehtävän parissa
Tasapainotustehtävä
Tekemässä blogia

Päivä II

Aamulla osa meistä heräsi ohjaajan aikaiseen suihkutuokioon ja muut herätyskellon pärinään. Saavuimme Tukholmaan kello 6:10. Niina oli hakenut meille eväsleivät (joissa oli liikaa makua) ja pillimehut. Kymmenen meistä lähti autokannelle ajamaan autot ulos ja kolme meistä joutui kävelemään terminaalin läpi, jossa ihmiset pysähtyivät keskelle käytävää ottamaan kuvia laivasta. Etsimme aikamme paikkaa, josta saisimme ostaa linja-autolippuja. Loppujen lopuksi saimme ostettua liput Tekniska Högskolan metrotunnelista, samalla saimme ostettua nettitikun. Pääporukka lähti autolla kohti Norrtäljeä bongaillen keltaisisa autoja ja Oona, Eveliina ja Nipsu matkustivat viihtyisässä kaksikerroksisessa bussissa. Tapasimme Norrtäljen linja-autoasemalla, jossa söimme nakkisämpylät, sen jälkeen menimme ostamaan jäätelöt. Oona kävi vaihtamassa rahaa Sparbankenissa. Linja-autossa oli koko loppumatkan tunnelmaa kun tytöt lauloivat. Maisema oli kaunis ja maalaismainen.
Oona ja Eveliina linja-autossa



 Hyvästelimme autot viikoksi ja aloimme odottaa Vässarölle vievää Grisslan laivaa, odotus oli pitkä ja tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta laiva saapui ja aloimme lastata tavaroita. Jouduimme matkustamaan roskisten joukossa onneksi ne olivat kaikki tyhjiä. XD Merimaisemat olivat upeita ja kuvia tuli otettua paljon. Matka Vässarölle kesti 20 minuuttia, koska ilma oli upea. Saarella vastassamme oli traktori ja kävelimme leiripaikallemme Magnuksen johdolla. Leirissä aloimme pystyttää telttoja, jokainen ryhmä pystytti oman telttansa, pystytimme myös katoksen pöydän päälle jonka avulla nuorempi tarpojaryhmä opetteli solmuja. Tulimme päivälliselle ruokailupussien kanssa mikä oli turhaa, koska paikassa oli omat astiat ja ruoka oli valmiiksi katettu pöytään! :o Ruuan jälkeen Niina, Eeva, Suvi ja Merituulia haravoivat leiriä ja Oona, Ronja ja Eeva pelasivat mölkkyä, muut vain istuivat tuoleilla. Ilma oli kaunis ja lämmin.
Meidän leirimme
Katoksen kokoamista
Katoksen kokoamista (kosinta XD)